Voiko Etelä-Koreaan palaaminen sujua näin helposti 😯

Ensin potkurikoneella Helsinkiin.

Lento Helsingistä Incheonin lentokentälle kesti etukäteisaikataulun mukaisesti 11 tuntia, ja vähän allekin. Ihmettelen miksi lento päinvastaiseen suuntaa kesti 14 h, vaikka ymmärtääkseni reitti oli sama - ainakin ylitimme Kiinan, Kazakstanin ja Puolan silloinkin, vaikka sillä lennolla lentoreitti ei näkynyt kartalla. Puolisoni lennoilla sama juttu.

Oli miten oli, mutta lento tuntui tälläkin kertaa aivan liian pitkältä; sain torkuttua jonkin verran, mutta jalat ja hartiat ja niska jäykistyivät ja lennon jälkeen oli turvonnut olo. Välillä pyörittelin nilkkojani ja onneksi istuin käytäväpaikalla lähellä vessaa, niin pääsin helposti kulkemaan edes sitä väliä ja siellä vessan oven edessä myös vähän venyttelin. Koneessa pyydettiin välttämään turhaa liikkumista ja lennolla oli vielä myös maskipakko.

Pitkillä lennoilla tulee juotua ihan liian vähän vettä,
 vaikka sitä on hyvin tarjolla.

Koneessa elokuvavalintani oli kotimaista laatua.

Ihan alkumatkasta matkustajille jaettiin taas pari maahantuloon liittyvää lappua täytettäväksi ja tämä oli vähän verrattuna aikaisempiin lappunivaskoihin. Tällä kertaa piti täyttää ainoastaan maahantuloilmoitus sekä lomake, jossa henkilötietojen lisäksi laitettiin rasteja ruutuihin riippuen onko tullattavaa vai ei - minulla ei ollut. En oikein ymmärrä tuon maahantuloilmoituksen täyttämistä, koska sitä ei ole yksikään virkailija halunnut ainakaan edellisellä paluulennolla eikä nytkään. Tulliselvityslomakkeetkin kerätään portin luona vasta siinä vaiheessa, kun kaikki poistuvat matkatavaroidensa kanssa portista ulos - tälläkään kertaa virkailija ei oikein edes vilkaissut saamiinsa lappuihin. 

Tässä vertailuna maaliskuussa -22 ja syyskuussa -21 täytettäväksi saadut lomakkeet

Nyt hypättiinkin tässä kertomuksessa yhtäkkiä lappujen täyttämisestä jo niiden jättämiseen, mutta eipä siinä välissä tapahtunut muuta kuin söin, katsoin elokuvan ja yritin nukkua. 

Pssst...käsilaukusta löytyi vararavintoa, kun lennolla yllätti nälkä keskellä yötä. 

Kone laskeutui klo 11 paikallista aikaa ja sen jälkeen kuljettiin lentokentän käytäviä, kunnes saavuttiin ensimmäisen virkailijan luo. Hän ainoastaan vilkaisi onko kännykän näytöllä Q-koodi (kts. edellinen postaus) ja jos sitä ei ollut, matkustaja ohjattiin sivuun täyttämään paperista terveystietolomaketta. Seuraava virkailija katsoi passini ja laittoi sen kanteen jonkun tarkistustarran ja minä asetin kännykkäni näytön kohti Q-koodin lukulaitetta. Siitä sitten viralliseen passintarkastukseen, jossa Korean passin omaavien jono kulki toisessa paikassa ja me muut jonotimme toisessa. 

Sitten pääsin jo hakemaan matkalaukkuni hihnalta ja suoraan ulos terminaalista, jossa puoliso odottelikin. 

Tällä hetkellä Etelä-Korea vaatii, että on otettava uusi koronatesti päivän sisällä maahan saapumisesta - tässä välillä oli ohjeena testaus kolmen päivän kuluessa. Minulla oli etukäteen varattu aika lentokentällä olevaan testauspisteeseen. Koska minulla on pitkäaikainen oleskelulupa, olisin voinut käydä testissä myös täällä omassa kaupungissamme ilmaiseksi, mutta tuntui helpommalta mennä testiin heti kentällä.

Lentokentällä oli erikseen jonotuspaikat ajan varanneille ja omansa heille, joilla ei ollut varattua aikaa. Koska testiajan etukäteen varanneiden jonossa ei ollut ketään, pääsin suoraan sisälle. Toinen jono olikin aika pitkä. Virkailija laittoi henkilötietoni koneelle (jonka suuri näyttö oli sivuseinällä ihmisiin päin ja tiedot ihan jokaisen jonottajan nähtävissä), ohjasi minut maksupisteen jonoon (hinta 80 000 KRW eli noin 59 €) ja maksamisen jälkeen pääsin itse testiin. Koronatestin ottaminen tapahtui molemmista sieraimista siten, että minä seisoin testauskopin edessä ja hoitaja työnsi kätensä välissämme olevan suojapleksin käsirei'istä ja otti näytteen. Yhtä "yök" kuin aina muulloinkin. Negatiivinen tulos todistuksineen tuli sähköpostiin pari tuntia myöhemmin, kun olimme jo kotimatkalla. Ja siinä kaikki: ei enää mitään koronaseurantaa tai karanteenia!!

Kaikki oli todellakin piece of cake verrattuna aikaisempiin kertoihin, joista voit lukea helmikuu 2021  postauksesta, kun saavuimme maahan ihan ensimmäistä kertaa ja myöhemmistä kerroista tästä ja tästä.

Lentokentän koronatestauspiste.

Lennosta ja kuuden tunnin aikaerosta toipuminen on ollut taas vaikeaa. Heti ensimmäisinä iltoina otin melatoniinitabletin, vaikka aikaisemmin olen kokeillut sitä vasta parin päivän (yön) jälkeen. Edellisillä kerroilla olen aina herännyt klo 2 - 3 aikoihin ja ollut ylhäällä pari tuntia ennen kuin on alkanut nukuttaa uudelleen, mutta tällä kertaa olen nukkunut kohtalaisen hyvin yhtäjaksoisesti klo 5 - 6 asti ja onkin vaikuttanut hyvältä ratkaisulta aloittaa melatoniini saman tien. Päivisin on pitänyt ottaa kuitenkin vielä pienet unet.

Ensimmäisen aamun auringonnousu noin klo 5 pintaan parvekkeelta kuvattuna. Aikaeroa kuvaa, että Suomessa oli samaan aikaan vielä edellisen päivän ilta ja kello 23.

Vaikka on väsyttänyt aivan kamalasti, olen saanut raahattua itseni ulkoilemaan. Sää on ollut epävakainen, harmaa ja sateinen, mutta on ollut kuitenkin lämmintä. Ensimmäisenä päivänä jouduin palaamaan rappujen puolivälistä takaisin kotiin hakemaan maskin, koska olin unohtanut, että sisätiloissa on maskipakko ja rappukäytävähän on sisätilaa - ulkona ei maskia tarvitse käyttää, vaikka monet niitä vielä näyttävät pitävän.

Vuosi sitten palasin Suomesta vasta syyskuun loppupuolella ja nyt kun tulin melkein kuukautta aikaisemmin, on luonto tuonut yllätyksiä: ulkona on nähtävästi kesälläkin kukkivia puita - keväällähän niitä oli paljon. Puiden kukat ovat jo vähän lakastumassa, mutta vuosi sitten syyskuun lopussa ei puissa näkynyt kukkia enää ollenkaan. En myöskään tiennyt, että täällä on kaskaita. Ennen Suomi-lomaa ulkona lauloivat vain linnut, mutta nyt kaskaat ja niiden ääni on niin kova, että pää meinaa hajota🙉. Onneksi ei kuulu sisälle ja varmaan ääniin tottuu.

Tästä lähdetään elämään taas Korean arkea ja mielessä on jo pari uutta tutustumiskohdetta.

Alla vielä pari "ihmeellisyyttä":

Tuli kotoinen olo, kun joku talon asukas oli tilannut suomalaisia Vallilan tuotteita. Tämän bongasin roskien luota ja puoliso oli nähnyt avaamattoman paketin jonkun naapurin oven takana.

Sateessa kulkiessani huomasin, että näitä oransseja merkkikeppejä on ilmestynyt lisää katukuvaan. Jos Suomessa näkee asfalttiin maalatut keltaiset kieltomerkit tai sulkuviivan, tietää miten pitää toimia. Koreassa näillä ei ole autoilijoille mitään merkitystä ja siitä syystä on pystytetty näitä keppejä autojen esteeksi. Näitä löytyy myös tunneleissa kaistojen välistä, jos on ohituskielto sekä valtateiltä kohdista, joissa autot ajavat rampilta kyseiselle valtatielle ja kaistat kulkevat hetken vierekkäin (eli niissä kohdissa, missä Suomessa riittää pelkkä sulkuviiva).