Vedenjakajareitistö - Kukkarojärven kierros

Suomessa ei ole tullut paljoakaan patikoitua - mitä nyt joskus Lapissa ja sielläkin lähinnä Ylläksen ympäristössä lyhyitä matkoja ja kun koronan alkumainingeissa kaikkia paikat suljettiin, kävimme parissa kansallispuistossa käyskentelemässä muutaman kilometrin reittejä. Emme siis ole oikeastaan "oikeita" patikoijia - vielä. Koreassa olemme joutuneet haastamaan itseämme, koska siellä patikointireitit kulkevat pääasiassa vuoristossa, kuten Korea-postauksistani voi lukea (esim. Cheongnyangsan Provincial Park tai Haebaeksan vuori jne.). Ainakin puheen tasolla olemme päättäneet jatkaa itsemme ylittämistä patikoinnin merkeissä myös Suomeen palaamisemme jälkeen.

Nyt kuitenkin veri veti Suomen luontoon ja suuntasimme auton nokan kohti Pieksämäellä sijaitsevaa Vedenjakareitistöä ja kuljimme 6 kilometrin mittaisen Kukkarojärven kierroksen. Siellähän on valittavana paljonkin eritasoisia ja -pituisia reittejä - myös täysin esteettömiä sekä ainoastaan maastopyörille tarkoitettuja. Kts. http://vedenjakajareitisto.fi/ .

Kukkarojärven kierros oli helppokulkuinen - välillä kävelimme mäntymetsässä ja välillä ylitimme soita pitkospuita pitkin. Mäkiä ei voi sanoa reitille osuneen ja suurin haaste oli alkumatkan tiheähkön metsäpolun hyttyset. Olihan meillä mukana myös iholle suihkutettavaa hyttyskarkotetta, mutta sitä emme olleet laittaneet etukäteen, koska puolison mukaan reippaasti kävellessä hyttyset eivät "hyökkää" - emme nähtävästi kulkeneet kuitenkaan tarpeeksi reippaasti 🙄. Pahimpien hyttysparvien keskellä emme viitsineet pysähtyä kaivamaan repusta hyttyskarkotetta ja siinä vaiheessa, kun olisimme olleet valmiita, oli puusto harventunut ja hyttysetkin jättäneet meidät enimmäkseen rauhaan. 

Alkumatkasta hyökkäsivät hyttyset, joita puolisoni tässä antaumuksella huitoo.

Mäntymetsää.

Suojärvi.

Kukkarojärven kierrokselle osui loogisesti myös itse Kukkarojärvi, jonka rantojen suuntaisesti loppureitti kulki. Matkan varrelta löytyvää lihasvoimalla käytettävää lossia kävimme katsomassa, mutta se jäi kokeilematta, koska meillä ei ollut tarvetta ylittää vesistöä. 

Itse lossi oli vastarannalla.

Patikointisää oli sopivasti vähän pilvinen ja lämmintä + 18 pintaan, joten kävellessä ei tullut liian kuuma. Ainakin arkiaamupäivänä reitillä oli hiljaista ja kohtasimme ainoastaan pari perhettä grillailemassa. Yhdessä vaiheessa vähän kauempana näkyi ja kuului muutama maastopyöräilijä. 

Kuten aikaisemmin mainitsin, oli reitti todella helppokulkuinen ja ehkä siitä syystä myös vähän tylsä, mutta kaunistahan siellä oli.