Viimeiset road tripit vuoristossa

Viikonloppu oli taas normaalia pitempi, koska tämäkin maanantai oli yleinen vapaapäivä - juhlittiin Hangulia eli korean kielen aakkosia. Päätimme ajella taas vuoristossa, koska tähän oli nyt ihan viimeinen mahdollisuus ennen takaisin Suomeen muuttoa. Koko viikonloppu kuluikin enemmän tai vähemmän vuorilla.

Lauantaina heti aamusta ajoimme Hambaeksan Peakille, joka on lähiseudun korkeimpia paikkoja ja siellä olemme käyneet myös aiemmin ihan patikkaretkellä (linkki tässä). Nyt ei ollut tarkoituskaan kiivetä ylös vaan halusimme ainoastaan tähyillä ruskan värejä.

Aamulla pilvet olivat alhaalla eikä koko huippua edes näkynyt tieltä katsoessa. Autoja oli kuitenkin parkkeerattuna tien varteen ja se ei tullut yllätyksenä, koska ruska-aika saa suunnilleen koko Korean liikkeelle. Keväällä kiipesimme huipulle tappavan jyrkkää patikointireittiä, mutta nyt lähdimme kuljeskelemaan vähän eri suunnassa kulkevaa kapeaa tietä pitkin. Yllätykseksemme sekin olisi johtanut ihan huipulle asti. Tämäkin reitti oli koko ajan nousujohteista ja kävi ihan kuntoilusta, mutta hyvä ettemme tienneet tästä ensimmäisellä käynnillä ja pääsimme silloin haastamaan itseämme kunnolla. Puoliso ajatteli tästä vähän eri tavalla 😅. 

Ihan huipulle asti emme kiivenneet, koska se tosiaan oli pilvien peitossa ja ylempänä olivat lehdetkin jo pudonneet puista. 

Patikointireitille johtavan portin luona oli ohje, jossa neuvottiin astumaan siinä olevalle vihreälle pikkumatolle afrikkalaisen sikaruton leviämisen ehkäisemiseksi. Näytti, että matolla oli ainoastaan vettä, mutta varmaan siinä oli myös jotain desinfiointiainetta. Vaellusreittien alussa on usein tolppia, jotka laskevat automaattisesti kävijämääriä. En tiedä kuinka monta kertaa meidät laskettiin, koska haahuilimme vähän edestakaisin tuon laskurin kohdalla.

Jatkoimme täältä autolla matkaa parin huipun yli toiselle puolelle vuorta ja siellä sää sitten vähän kirkastuikin. Nähtävästi tämä Haebaeksanin huippu toimi jonkinlaisena pilvien jakajana, koska paluumatkalla tällä puolella oli edelleenkin täysin pilvistä, vaikka toisella puolella näkyi lähes koko ajan ainakin vilaus sinistä taivasta.

Yllä kuvissa joen varressa olevan lomakylän "mökkejä" ja vieressä 24 h auki oleva "automaattikahvila". Siellä ei ole henkilökuntaa, mutta pääsee siistiin kahvilatyyliseen miljööseen valitsemaan automaateista haluamansa "take out" -kahvin. Meidän naapuritalossamme on vastaavalla periaatteella toimiva ravintola. Maksaa voi ainoastaan kortilla ja koska korttimaksu Master Cardilla ei aina onnistu, olemme jättäneet tämän tyyppiset paikat suosiolla väliin.

Pikanuudelit pelastaa aina!

Ajelimme vähän siellä täällä vuoristossa taas kerran "go with the flow" -asenteella. Vaikka kilometrejä kertyi ainoastaan parisataa, kului aikaa ihan koko päivä. Välillä pysähtelimme, mutta eniten aikaa vei kuitenkin itse vuorilla ajaminen, koska juuri täällä tiet ovat varsinaista serpentiiniä ja kulkeminen on hidasta. 

Viimeisimmäksi kävimme vielä Byelmaron observatorion luona, joka sijaitsee Bongraesan-vuoren huipulla. Siellä on aina silloin tällöin riippuliitäjiä ja niin tälläkin kertaa. Itse olen kokeillut siellä olevaa riippuliitosimulaattoria ja jo sekin oli riittävän pelottava kokemus tästä lajista, mutta kiva noita liitäjiä on katsella.

Sunnuntaiaamu valkeni harmaana ja epävakaisena, mutta lähdimme iltapäivällä kohti Seoraksanin kansallispuistossa olevan kahvilan näköalatasannetta. Siitä reissusta ei jäänyt paljoakaan kerrottavaa. 

Ihmettelimme jo menomatkalla, kun jo moottoritiellä oli poikkeuksellisen paljon liikennettä ja sama jatkui myös vuoristossa. Selvyys tuli, kun pääsimme kansallispuistoalueelle: ruskaretkeläiset olivat vallanneet koko vuoren! Busseja oli parkkipaikoilla ja tien varsilla kymmenittäin ja henkilöautoja sadoittain - on myös mahdollista, että busseja oli sadoittain ja henkilöautoja tuhansittain. En ole nähnyt vuorilla koskaan niin paljon takseja ja myös kaikki laaksossa näkemämme leirintäalueet olivat tupaten täynnä telttoja. 

Onneksi ei ollut tarkoituskaan patikoida ja tuskin poluille olisi edes mahtunut enempää ihmisiä. Alkoi vielä satamaan ja me jatkoimme matkaa alueen läpi suoraan takaisin kotiin. Kun kansallispuistoalue päättyi, ei näkynyt enää autojakaan.

Maanantaiaamuna puolestaan paistoi aurinko, mutta oli aivan jumalattoman kova tuuli. Koko edellisen yön tuulenpuuskat rymisyttelivät ikkunoita ja ilmastointiputket humisivat. Lähdettiin tällä kertaa tutkimaan vuoristoa aivan toiseen suuntaan kuin muina päivinä ja päätimme, että pysymme kylmän ja kovan tuulen takia lähinnä auton sisätiloissa. Jos alavalla ranta-alueella tuuli oli kovaa, niin sitä ei voinut verratakaan siihen mitä se oli vuorilla. Vuoristossa lämmintä oli +6 C ja täällä rannikolla +15.

Käväistiin myös Pyeognchangin olympiakylässä, joka oli ihan ensimmäisiä vierailukohteitamme tänne Koreaan muuttamisen jälkeen ja nyt siis lähes viimeinen ennen pois muuttamista.

Kotimatkalla pysähdyimme vielä valtatien varressa olevalle näköalapaikalle. En ole ollut koskaan niin kovassa tuulessa! Koska valokuvaa ottaessani tuuli selän takaa, en uskaltanut mennä kovin lähelle reunaa ja yläkuvassa näkee miten piti vastustaa tuulta jalat harassa, jotta pysyy edes paikoillaan. Kuvassa näkyvä mies nojasi koko painollaan eteenpäin, kun hänen kaverinsa otti kuvaa.

Koska kännykkä heilui niin kovasti tuulen voimasta, sain ainoastaan vinoja valokuvia ja videointi ei onnistunut ollenkaan. Puoliso kuvasi kuitenkin taisteluni vastatuulessa takaisin auton luokse ja video löytyy tuosta alapuolelta.