Lenkkeilyä ja ilotulituksia

On kulunut pitkä aika siitä, kun kävin reippailemassa lähistön kukkuloilla - on tehnyt mieli kuljeskella ainoastaan rannan reittejä, koska siellä on vaihtelevammat maisemat. Eilen aamulla lähdin kuitenkin vuoriston suuntaan ja ennen vuoria on nuo kukkulat.

Päämääränä oli tuo ylin huippu, joka näyttää tästä kohdin surkean matalalta, mutta tähän mennessä olin noussut jo monta mäkeä.

Kukkoloille päästäkseni on kuljettava ensin muutama sata metriä katuja pitkin ja ensimmäisen kuntohaasteen tuo älyttömän jyrkkä ylämäki. Jos olisi kova helle - mitä eilen ei ollut - olisin voinut pysähtyä mäen päällä hetkeksi suojatien edessä olevan päivänvarjon alle huilimaan. Ja varjo on tuossa juuri siksi, että suojatien ylitystä liikennevaloissa odottavat pääsevät sen suojiin auringonpaahteelta.

Korealaiseen tapaan ulkoilureittien luona on useimmiten laiteita, josta tulevan ilman avulla voi suihkuttaa mahdolliset punkit tms. takertuja pois vaatteista ja niin täälläkin.

Kukkoloille noustessa tulee vastaan loogisesti ensin ylämäkeä, mutta myös ajoittain pientä alamäkeä. Varmaan sateiden vuoksi reitin polun hamppupunokset olivat yhdessä kohdin purkautuneet - tämmöisillä köysipunoksilla on päällystetty monet ulkoilureitit ympäri Koreaa. Poluilla oli paljon myös puista pudonneita kastanjoita ja niin hassulta kuin kuulostaakin, voi kastanjoihin kompastua! Tai no en nyt ihan kompastunut, mutta ikävästi nuljahti nilkassa, kun epähuomiossa astuin sellaisten päälle. Oli myös tammenterhoja, mutta ne olivat vaarattomia.

Paljon olisi erilaisia reittivaihtoehtoja, mutta halusin tällä(kin) kertaa suoraan huipulle. Nousu sinne on jyrkkä ja aina alkumatkasta kuvittelen, että kuntoni on kohonnut eikä nouseminen olekaan enää kovin rankkaa. Sitten polku siitä vielä jyrkkenee ja totuus paljastuu, kun pääsen aivan hengästyneenä huipulle. Jos kiipeämisen jälkeen jää ylimääräisiä voimia, on kukkulan laella vielä kuntoilulaitteita odottamassa.

Oli lähes masentavaa, kun kuntoilulaitteiden kimpussa oli tällä kertaa joukko iäkkäänpuoleisia miehiä ja naisia - itse en nousun jälkeen jaksanut muuta kuin istahtaa hetkeksi. Tosin mietin, että he olivat ehkä levänneet siellä jonkin aikaa ennen laitteisiin nousemista ja yksi henkilö vetikin päiväunia penkillä selällään maaten.

Ihmisiä oli liikkeellä poikkeuksellisen paljon, koska yleensä ei vastaan tule montaakaan kulkijaa. Tähän aikaan aamusta vastaantulijat olivat lähinnä vanhempia ihmisiä ja he eivät yleensä pääse yllättämään mutkan takaa, koska monella on tapana kävellessään kuunnella musiikkia aika kovalla volyymillä. 

Ihmettelin, kun polun varren pusikoissa siellä täällä oli useampia ihmisiä rymistelemässä. Yhden rouvan näin ihan lähietäisyydeltä ja siellä hän kaiveli jotain risujen keskellä. Eteenpäin kulkiessani yritin itsekin kurkistella tien sivuja, mutta en nähnyt ainakaan mitään marjoja tai sieniä. Ehkä metsästä löytyi yrttejä tai terveellisiä juuria. 

Huomasin polun, josta en ollut ennen kulkenut ja sinnehän piti lähteä seikkailemaan. Onneksi turvana on korealainen KakaoMaps-sovellus, josta näen vähintään ainakin suunnan minne päin olen menossa - esim. Google maps ei auta Koreassa paljoakaan, koska se ei jostain syystä näytä täällä oikein mitään katuja eikä etenkään polkuja. Tein vielä pari muutakin reittimuutosta, joiden lopputuloksena löysin itseni joltain kasvimaapalsta-alueelta. Sitten saavuinkin erilaisia polkuja pitkin lopulta tutulle reitille ja tunnistin parkkipaikalle johtavat portaat. Tästä oli vielä pari kilometriä kotiin.

Tölkit toimivat linnunkarkottimina.

Kuvissa persimoneja ja erään kerrostalon vieressä oleva pikkupuisto, jossa aina välillä on jonkun vaatteet tuulettumassa. 

Illalla kävimme Mukhon kalasatamassa katsomassa ilotulitusta, joka järjestettiin sataman 30-vuotisjuhlan kunniaksi. Olimme jo puolitoista tuntia ennen sen alkamista Mukhon majakan näköalatasanteella ja auto oli parkkeerattuna sinne johtavan tien varressa. Onneksi olimme näin ajoissa, koska tiet ja parkkipaikat alkoivat kohta täyttyä nopeasti. Joimme kaikessa rauhassa viereisestä kahvilasta hakemaani take away-kahvia ja seurailimme rantatien ruuhkaa ja sataman parkkipaikkojen jännittäviä tilanteita, kun ihmiset yrittivät pysäköidä autojaan kuka minnekin. Kun laitoin lapsillemme videoita ilotulituksista, tuli lähes pakottava tarve toivottaa heille hyvää uutta vuotta 😂.