Samcheok Rose Park


Päivälämpötilat ovat romahtaneet +28 ---> +16 ja sää on ollut harmaa ja sateinen. Epävakautta jatkuu sääennusteen mukaan ainakin vielä muutamia päiviä. Nyt ei ole kuitenkaan tiedossa kuvia synkästä säästä, vaan palataan viime viikon helteisiin ja vierailuun naapurikaupungin ruusupuistossa. 


Alle 10 kilometrin päässä sijaitsevassa Samcheokin kaupungissa on vietetty vuosittain toukokuun lopulla ruusufestivaaleja - tosin meiltä on jäänyt festivaalit kokematta, koska niitä ei ole tietenkään järjestetty koronaepidemian aikana. Puistoon on kuitenkin vapaa pääsy ja olemme käyneet ihailemassa ruusuja.

Samcheok Rose Park on pinta-alaltaan 86 000 m2 ja siellä kasvaa 10 miljoonaa ruusua ja 200 erilaista ruusulajiketta. Sitä mainostetaan maailman suurimpana ruusupuistona ja ei kai sitä ole syytä epäillä. Viikonloppuisin ja kesän juhlapyhinä puistossa on mahdollisuus vuokrata polkupyöriä, rullaluistimia ja potkulautoja niin lapsille kuin aikuisillekin. Pyöräily onnistuu hyvin puistoalueen ympäri kulkevalla tiellä ja rullaluistelua varten puiston keskellä on tasainen päällystetty alue.




Tänä vuonna ei osuttu paikalle ihan parhaimpaan kukinta-aikaan. Ensimmäisen kerran kävimme piipahtamassa puistossa ja tarkistamassa tilannetta toukokuun puolivälissä, mutta silloin kaikki ruusut eivät olleet vielä avautuneet. Parhaimmillaan ruusut taisivat olla jompana kumpana niistä viikonlopuista, kun olimme Soulissa hakemassa tai viemässä lentokentälle täällä vieraillutta poikaamme. Kun vihdoin viime viikolla ehdimme puistoon, oli paras kukinta-aika ohi ja ruusut olivat jo alkaneet lakastua, mutta kauniilta näytti puistossa siitä huolimatta.








                   









Puiston monet koristeet on valaistu pimeällä, joten pääsevät oikeuksiinsa vasta silloin. Pyrkimys on käydä puistossa myös joku ilta, mutta sateiden takia ei ole tullut mentyä.


Tällainen on puiston toinen "todellisuus", kun välissä olevan joen takana on tehdas. Tosin tehtaan rumuus häiritsee ainoastaan silloin, kun yrittää ottaa valokuvia - ei siihen muuten tule kiinnitettyä huomiota.



Kommentit