Jouluglögiä juhannuksena


Edellisessä postauksessani olin sitä mieltä, että blogi jää Suomi-loman ajaksi kesätauolle, mutta enpä sitten malttanutkaan lakata kirjoittamasta. Unohdin, että koronarajoitusten loppumisen myötä on viime kesää enemmän matkustusmahdollisuuksia ja ainakin pääsen vihdoin käyttämään yli kaksi vuotta sitten ostamani keikkaliput. Eli kirjoittaminen jatkuu luultavasti myös kesällä, mutta postauksia tulee harvakseltaan - ehkä 😄.

Ensimmäinen viikko Suomessa on mennyt aikaerosta toipumisessa ja tuntuu, että toipuminen on ollut viime kertaa hitaampaa tai sitten en vaan muista. Ainakin +30 asteen lämpötilat ovat väsyttävämpiä - etenkin, kun olen yrittänyt toteuttaa päätöstäni liikkua enimmäkseen pyörällä. Tosin sen verran on ollut pakko antaa periksi, että päivämenot on viime päivinä pitänyt kulkea älyttömän kuumuuden takia autolla.


Paluun jälkeen ensimmäiset ruokakaupassa käynnit vaativat aina itsehillintää, koska ostaminen uhkaa mennä vähän överiksi. Koreassa en kaipaa oikein mitään suomalaista, mutta Suomeen päästessä ja kaupassa kierrellessä tulee kaikenlaisia mielihaluja. Ensimmäisellä kerralla kävin kaupassa pyörällä ja kuljetustilan puute esti enimmät ylilyönnit, vaikka liikaa ostin siitä huolimatta.

Juhannusaaton sää oli täydellinen, mutta hikinen. Uimassa käymisen jälkeen piti saada mansikoita ja pyöräilinkin markettiin niitä ostamaan. Mansikat olivat kuitenkin jo loppuneet siltä päivältä ja piti tyytyä hollantilaisiin mustikoihin ja portugalilaisiin vattuihin. Pettymys antoi hyvän tekosyyn ostaa rakastamaani salmiakkijäätelöä.




Mansikoiden puuttuminen ei vaikuttanut juhannusaaton tunnelmaan ja jatkoin vähän poikkeavaa linjaa juomalla mustikoiden ja vattujen kanssa kaapista löytämääni piparmintun makuista jouluglögiä. Sen päiväys oli menossa vanhaksi, mutta en raaskinut heittää pois - maistui ihan hyvältä jääkaappikylmänä viinilasista. Tämä oli jotenkin jatkoa Korean erilaisille ja yllättäville ruokakokemuksille.


Toivottavasti Suomen sää jatkuu edelleen kesäisenä. Koreassa monsuunisateet ovat kestäneet jo viikon ja puoliso pääsee niitä pakoon loppuviikosta, jolloin hän tulee perässäni lomalle Suomeen.




Kommentit

Lähetä kommentti