Gumunso 구문소


Käyntikohteemme löytyvät mitä erilaisin tavoin ja Taebaek-vuorilla sijaitseva Gumunson kalkkikiviluola tuli vastaan sattumalta erään korealaisen youtubettajan matkailuvideolla. Kuvissa olevan kiviportin ohi olimme ajaneet aikaisemminkin, kun palasimme kotiin patikoimasta, mutta silloin ei tullut pysähdyttyä (= ei jaksettu nousta patikoinnin jälkeen autosta😅) eikä huomattu luolaa.



Luola on muodostunut aikojen kuluessa samalla tavalla kuin luolat nyt muodostuvat ja vesi sinne tulee vuoristosta. Tämän enempää en osaa tässä oikein kertoa, vaikka toki yksityiskohtaisempaakin tietoa löytyy. Oli kuitenkin käymisen arvoinen paikka eikä ajettu turhaan yli kahta tuntia mutkikkaita vuoristoteitä sinne päästäksemme - ajomatkalla pääsi samalla ihailemaan muutakin luontoa ja hienoja vuoristomaisemia. 


Edit 12.9.2022: Kävimme täällä vielä uudestaan ja nyt, kun koko kesän on satanut vettä poikkeuksellisen paljon, huomasimme luolan takaosasta näkyvän veden kuohut ja kävimme tutkimassa asiaa vähän tarkemmin. Sieltä vähän piilosta löytyi vesiputous, joka oli alkukesästä ollut varmaan aika kuiva.


Vieressä olisi ollut myös erilaisia museoita, mutta ne eivät tällä kertaa meitä kiinnostaneet. Koreassa luontonähtävyyksien luona on useimmiten myös muita turistihoukuttimia ja vähintään pari ruokakojua. Yleisesti ottaen erilaisia tutustumiskohteita Koreasta löytyy ihan varmasti jokaiseen makuun. Alla olevat opasteet olivat luolan vieressä olevassa risteyksessä.



Ajellessa ja matkalla pysähdellessä tulee usein vastaan erilaisia yllättäviä paikkoja ja tilanteita - niistä on aina mukava kertoa. Tällä kertaa vastaan käveli vanha mummo, joka ilahtui ihan tavattomasti, kun tervehdimme häntä koreaksi. Hänen ylenpalttinen ilahtumisensa ja puolihampaaton hymynsä sai vastaavasti meidät tosi iloiselle ja hyvälle mielelle. 

Alla vielä pari kuvaa matkan varrelta:

Camping 🙅

Autio taukopaikka vuoristossa keskellä ei mitään ja siellä me turistit päästiin kokeilemaan kyykkyvessaa.


Sinisessä kyltissä muistutetaan turvavälistä.

Turisti kuvasi vessaa ja polvet kesti kyykkimisen 😆



Kommentit