Busan, osa 2 - Haedong Yonggungsa Temppeli


Ainoastaan neljän kilometrin päässä hotellistamme on Haedong Yonggungsan temppeli. Se poikkeaa useimmista Koreassa olevista temppeleistä siinä, että se sijaitsee meren rannalla, kun useimmat temppelialueet ovat vuoristossa. Myös täällä meillä Donghaessa on yksi ihan pieni temppeli tuossa lähirannan kallion rinteessä vähän samaan tyyliin kuin tämäkin.

Tämä temppeli on rakennettu 1300-luvulla, mutta tuhoutui Japanin hyökätessä maahan 1900-luvun alussa ja se rakennettiin uudelleen 1930-luvulla. Useimmat Korean vanhat temppelit ovat ehtineet tuhoutua ja ne on rakennettu uudelleen useampaankin kertaan. Syinä tuhoutumisiin on ollut joko tulipalot ja/tai sodat.


Koska temppeli oli niin lyhyen matkan päässä hotellistamme, kävimme edellisenä iltana katselemassa sen sijaintia. Osuimme paikalle vähän ennen alueen sulkemista ja parkkipaikat näyttivät olevan aivan täynnä. Ei ollut vaikeaa päättää, että tulemme paikalle mahdollisimman aikaisin aamulla. Temppeli tosin aukeaa jo klo 05, mutta ihan niin aikaisin emme olleet aikeissa tulla. Seuraavana aamuna olimme parkkipaikalla heti klo 08 jälkeen ja silloin autoja ja ihmisiä oli jo jonkin verran, mutta hyvin mahtui. Kun lähdimme pois noin tunnin päästä, oli ihmisiä temppelialueella jo huomattavan paljon. Tänne oli ilmainen sisäänpääsy ja parkkimaksu oli 3000 KRW eli reilu 2 €.



Alueella oli useampia Buddhan patsaita, mutta niistä kuten alueen muistakaan patsaista ja figuureista en osaa kertoa sen enempää. Kaikki muu tietämäni löytyy kuvateksteistä ja kuvat saa suuremmaksi niitä klikkaamalla. 




Temppelialue oli koristeltu paperilyhdyillä Buddhan syntymäpäivän kunniaksi. Päivää juhlitaan neljännen kuun kahdeksantena päivänä korealaisen kuukalenterin mukaan ja siitä syystä ajankohta vähän vaihtelee - tänä vuonna juhla oli 8.5. ja viime vuonna 19.5. Ihmiset olivat ripustaneet lyhtyihin toivomuslappuja.





      
 


Koska kalliolla oli korkeuseroja, oli siellä myös paljon erilaisia portaita. 


Patsaiden edessä oleviin laatikoihin voi tiputtaa lahjoituksia. Buddhan syntymäpäivänä ihmiset tuovat usein myös riisiä, mutta täällä ulkona olevien laatikoiden päällä oli laput, joissa tämä kiellettiin. Luulisin syyksi, ettei haluta lintuja paikalle syömään ja kuiva riisihän on linnuille vahingollista.


Pikkupuddhan voi kylvettää kaatamalla sen päähän vettä kolmesti.


      
 







Kynttilöitä Buddhan kunniaksi.

Temppelin sisäänkäynnin ulkopuolella olevalla kujalla oli useita erilaisia myyntikojuja.


Kommentit