"Maailman paras museo"





Lauantaina oli ensimmäinen päivä karanteenin päättymisen jälkeen ja oli kova into päästä vähän liikkeelle. Valitettavasti satoi räntää eikä perinteiset karanteenista vapautumisen kunniaksi nautitut kahvit rannalla oikein innostaneet. Päätimme kahvien sijaan ajaa museokierrokselle 50 kilometrin päähän maakuntamme pääkaupunkiin Gangneungiin. Kohteina olivat Gramofonimuseo, Edison Science Museo sekä Elokuvamuseo, johon oli kerätty kaikkea mahdollista elokuviin, radioon, televisioon sekä musiikkiin liittyvää tavaraa. Tätä kahdessa eri rakennuksessa ja useassa eri kerroksessa olevaa museokompleksia mainostetaan nimellä "Maailman paras museo" ja se koostuu pelkästään korealaisen elokuvaohjaaja Son Sung Mokin (손성목) yksityiskokoelmista. Esillä on yhteensä 500 000 esinettä, julistetta ja valokuvaa, mistä syystä tämä on esitteen mukaan maailman laajin yksityiskokoelma. Paikan esitteessä mainitaan myös, että täällä käy vuosittain jopa 500 000 kotimaista ja ulkomaista vierailijaa, mutta tällä kertaa me olimme ainoat. Tämä johtui varmaan tästä räntäsateesta ja koronasta. En yhtään ihmettele, jos kokoelma houkuttelee joka vuosi noin paljon kävijöitä, koska museosta löytyi niin paljon mielenkiintoista nähtävää.

Museossa olisi ollut kai myös opastettu esittelykierros, mutta varmaan siksi koska olimme siellä ainoat vierailijat ja emme puhu koreaa, ei sitä järjestetty - tosin selvisimme mainiosti itseksemmekin. Ensimmäisessä museorakennuksessa ilmestyi kuitenkin pari kertaa ihan tyhjästä nuorehko mies sytyttämään valot erääseen lamppujen esittelyvitriiniin ja palasi vähän myöhemmin vielä uudestaan hetkeksi laittamaan gramofonin soimaan ja näytti miten se toimii. Hän puhui muutaman sanan englantia ja käytimme puolin ja toisin kännykköjemme kääntäjäohjelmia pienen keskustelun apuna. Hänen täytyi seurata liikkeitämme jostain valvontakamerasta, koska ilmestyi molemmilla kerroilla juuri oikeaan aikaan luoksemme 😅.



Edisonin tiedemuseossa oli esillä tietenkin Thomas Alva Edisonin erilaisia keksintöjä. Minulle tulee Edisonista mieleen ensimmäisenä tietenkin hehkulamppu, mutta onhan hän kehitellyt esim. gramofonin, elokuvaprojektorin, erilaisia kodinkoneita jne... Ei hänkään yksin toiminut, vaan kehittelytoiminnassa oli mukana myös hänen työntekijöitään ja Edison myös jatkokehitti jo muiden aikaisemmin patentoimia tuotteita. Edison oli varsinaisesti liikemies ja nähtävästi varsin menestynyt sellainen - ainakin tunnettu.





           







Ensimmäisessä rakennuksessa oli myös "Charmsori Gramofoni museo", jonne oli koottuna erilaisten gramofonien lisäksi levysoittimia ja soittorasioita ja niitä oli ainakin kolmessa eri kerroksessa - oli niin paljon katsottavaa, etten enää muista oliko niitä kerroksia enemmänkin.




Opas ilmestyi esittelemään soitinta.







Ensimmäisen museorakennuksen vieressä oli vielä toinen iso rakennus, missä oli pelkästään elokuviin, radio- ja tv-toimintaan liittyviä kokoelmia.




Esitteen mukaan harvinaisia elokuvajulisteita on esillä noin 1000 kpl. 




"Sormusten herran" ja "Armageddon" elokuvien käsikirjoituskappaleet nimikirjoituksineen.


Elokuvalippuja.

Olisi ollut vielä vaikka kuinka paljon kuvia tosi mielenkiintoisista esineistä, mutta ei voi laittaa niitä ihan rajattomasti tähän yhteen postaukseen.



Pääsylipussa oli kokoelman omistajan kuva ja myös ympäri näyttelytiloja oli yhteensä varmaan satoja valokuvia tästä ohjaajasta tunnettujen henkilöiden kanssa sekä myös monta lehtiartikkelia hänestä ja näistä kokoelmista.

Täältä löytyy myös meidän terveisemme. 






Kommentit