Koronajumissa Suomen talvessa

Kolmen viikon "käväisy" Suomessa on kestänyt omikronista johtuvista syistä jo yli kaksi kuukautta. Nyt asiat ovat kuitenkin edenneet niin pitkälle, että pääsen todennäköisesti lentämään takaisin Koreaan 2 - 3 viikon päästä ja se ei enää tässä vaiheessa tunnu pitkältä odotusajalta. Sen verran olen kyyninen, että en ole kuitenkaan vielä valmis panemaan rahojani likoon tämän asian puolesta, mutta kovasti jo toivon pääseväni takaisin. 

Helmikuun alussa Koreassa juhlittiin korealaista uutta vuotta ja se jäi minulta kokematta jo viime vuonna, koska olimme silloin koronakaranteenissa. Vuoden päästä olemme muuttaneet jo takaisin Suomeen, joten tämä juhla jää nyt minulta kokonaan väliin. Tosin korealaiseen uuteen vuoteen kuuluvat traditiot liittyvät pääosin perheen ja sukulaisten tapaamisiin ja heidän luokseen matkustamiseen, joten meillä ei olisi ehkä ollut kovinkaan paljon uutta koettavaa. Olisimme kuitenkin voineet matkustaa jonnekin eri puolelle Koreaa, koska tämän juhlan aikaan on aina kolme ylimääräistä vapaapäivää. Seuraavat pitkät vapaat on vasta syyskuussa, jolloin Koreassa vietetään kolmipäiväistä sadonkorjuujuhlaa. 

Kaikki uutistenlukijatkin tv:ssä pukeutuvat kansallispukuun korealaisen uuden vuoden kunniaksi. Kuva on vuoden takaa.

-25 C ja rillit huurussa

Suomessa ollessani on kieltämättä harmittanut, kun Koreaan palaaminen on koko ajan siirtynyt, mutta eipä siinä harmitukset auta, kun tilanne on mikä on. Saapumisestani lähtien on ollut onneksi lunta, koska lumeton talvi olisi tehnyt tästä ankeampaa. On ollut vaihtelevasti aurinkoisia pakkaspäiviä, jolloin mittari näytti jopa -25 C, välillä on ollut harmaata ja pilvistä ja Valtteri-myrskykin kävi heittämässä melkoiset lumimäärät pihaan. Valtterin jälkeenkin lunta on tullut muutaman kerran taivaan täydeltä ja lumitöitä on riittänyt. Lumitöiden tekeminen on ollut varsinaista hyötyliikuntaa, kun parhaimillaan (tai pahimmillaan) olen putsannut pihan lumesta kolme kertaa päivässä - niin kuin tietysti moni muukin. Aamulla ikkunasta katsoessa on ärsyttänyt aura-auton yön aikana linkoamat lumet pihatien edessä, mutta kun lopulta on saanut ne kolattua jo valmiiksi korkeiden lumikasojen päälle, on väsymyksestä huolimatta ollut ihan voittajafiilis. Yleensä pidän lumitöistä, mutta tämän talven lumet on kuitenkin olleet jo vähän liikaa siitä huolimatta, ettei ole ollut edes aamuisin kiire minnekään.

Lumitöiden lisäksi olen myös kävellyt aika paljon - välillä hangessa tarpoen, mutta pääosin poluilla ja auratuilla teillä. Hiihtolatuja löytyisi tästä suht lyhyen matkan päästä ja suksetkin on autotallissa, mutta ne on olleet viimeksi käytössä yli kymmenen vuotta sitten. Periaatteessa (😁) pidän hiihtämisestä, mutta suksien voiteleminen ja niiden kuljettaminen on ollut liian "vaativaa". Kun saan inspiraation johonkin, niin se on päästävä toteuttamaan heti ja luistimien ottaminen varastosta on juuri sopivan helppoa ja nopeaa tehdä ihan spontaanisti. Luistelu on muutenkin ollut aina enemmän minun juttuni.

Pikkukaupungissa asumisen etuna on, että vaihtelevia ulkoilureittejä ja luontopolkuja löytyy ihan lähiympäristöstä tai vähintään muutaman kilometrin päästä kodistamme. Seuraavaksi katselisin kuitenkin jo mielelläni Korean maisemia ja odotankin ajeluja vuoristoteillä kohti uusia tutustumiskohteita.

 

Suomessa olen saanut hengittää raikasta talvi-ilmaa ja alla vertailun vuoksi näkymä Soulin huonosta ilmanlaadusta marraskuussa, kun lensin Suomeen. Kuvanhan saa suuremmaksi sitä klikkaamalla.