Onkimassa korealaiseen tyyliin


Viime lauantaina oli lämmin sää ja kävimme ensimmäistä kertaa täällä kalassa. Korealaiset vapaa-ajankalastajat ovat hyvin varustautuneita paitsi vaatetukseltaan niin myös erilaisia kalastustarvikkeita on vähintäänkin riittävästi. Useimmiten kalastukseen kuuluvat myös retkituolit, ruuanvalmistusvälineet kuten esim. pieni grilli tai matkakeitin sekä usein myös joku teltta joko ihan yöpymistä varten tai vaan suojaamaan tuulelta ja auringolta. Omien eväiden loppuminen ei haittaa, sillä lähes jokaisen potentiaalisen kalastuspaikan lähellä on yleensä joko "Seven Eleven" tai "GS25" elintarvikekioskit, joista löytyy kaiken muun kioskitavaran lisäksi myös laajahkot valikoimat erilaisia pikanuudeleita ja mikro niiden valmistamista varten. 


Tämän perheen pikkulapset istuskelivat tuulensuojassa tämän systeemin tuulettomalla (eli oikealla) puolella.

Kalastustyyliä meidän läheisellä hiekkarannalla.

Oma kalastusreissumme lähti alkuun siitä, että kävimme ensin kahdestaan eräässä puolisoni työkaverin suosittelemassa kalastustarvikeliikkeessä. Liikkeen omistaja oli ystävällinen ja puhui muutaman sanan englantia, mutta kieliongelmien takia puolisoni palasi liikkeeseen seuraavana päivänä korealaisen kollegansa kanssa ja tarvikkeet saatiin hankittua. Retkituolit mieheni oli ostanut jo kesällä. Tämä samainen työkaveri suositteli meille parinkymmenen kilometrin päässä olevaa pikkusatamaa kalastuspaikaksi, koska se ei todennäköisesti olisi niin täynnä muita onkijoita ja saaliinkin saaminen saattaisi olla mahdollista.

Kalastustarvikeliike.





Meidän vaatimaton välineistömme. Harmaa "kori" on  mahdollista saalista varten ja siinä olevan narun avulla sen saa laskettua niin alas, että sinne saa merestä vettä kalan hengissä pysymistä varten. Kantena on vetoketjullinen suojaverkko ja kori menee myös pieneen kasaan. Siniseen telineeseen saisi nojaamaan useammankin ongen, mutta tällä kertaa se oli tarpeeton, koska tuki löytyi aallonmurtajan kaiteesta. Vavan pituus on 5 metriä ja siimassa roikkuu kolme koukkua.

Tässä erottuu vähän huonosti ne koukut, mutta roikkuvat noista vihreistä jutuista.



Kivasti kului neljä tuntia minullakin aallonmurtajalla istuessa, vaikka en mieheeni verrattuna olekaan mikään kovin innokas kalassa kävijä. Siinä seurailin kalastajien touhuja ja muita ulkoilijoita, jotka aina ohi kulkiessaan kurkistelivat myös kaikkien onkijoiden koreihin josko olisi ollut saalista tai hihkuivat innostuneina, kun joku sai kalan. Välillä minä valmistin pikanuudeleita, joimme kahvia ja kiertelin katselemassa satama-alueella, kun mieheni keskittyi onkimiseen. Ilman lämpö oli +17, mutta loppuvaiheessa aallonmurtajalla tuuli koveni ja muuttui kylmemmäksi, vaikka muualla olikin vielä ihan lämmintä. Saaliiksi puoliso sai kalojen sijasta yhden taskuravun, jonka päästimme pakenemaan takaisin mereen. Meidän seuraava hankintamme on kuulemma virveli, koska sillä näytti onnistuvan sinä päivänä parhaiten. Paikallisilla onkijoilla oli mukanaan monta vapaa ja vaihtoivat lennosta virveleihin, kun vaikutti että se olisi parempi vaihtoehto.






Ajankuluksi kirjan lukemista.

Meidän "kalansaalis" kipitti vauhdilla takaisin mereen.





Loppupäivästä tuuli kylmeni.



Kommentit