Ensimmäinen käynti kampaajalla

Kampaamosta olisi saanut mielenkiintoisia valokuvia, mutta nyt on tyydyttävä tämänpäiväiseen rantakuvaan paikallisesta kalastustyylistä.


Kävin viimeksi kampaajalla Suomessa ennen Koreaan muuttamista ja siitähän jo aivan liian pitkä aika.
Tässä meidän asuinkadulla on joku "kahvila-kampaamo" (?), jonka oven takana olen käynyt pari kertaa kurkistelemassa, mutta ketään ei ole näkynyt. Tänään aamupäivällä posti oli jättänyt liikkeen oven eteen paketin ja sama paketti näytti olevan siinä vielä iltapäivälläkin, joten siitä päätellen tämä liike on suljettu. Niinpä laajensin etsimisaluetta pääkadulle, jossa olin jo aikaisemmin huomannut kauneussalongin ja kävin kysymässä olisiko siellä myös kampaajaa. Paikka oli kuitenkin ainoastaan kynsistudio, mutta sieltä englantia puhuva ystävällinen nuori nainen osoitti minulle tien toisella puolella olevan kampaamon.

Ulkopuolelta katsottuna tämä kampaamo ei ehkä olisi ollut ensimmäinen valintani ja sisään astuessanikin oli vähän epävarma olo, sillä pikkukampaamon takaosa näytti enemmänkin varastolta kuin kampaamolta. Mutta kun kerran sisään on astuttu, niin ei ole enää paluuta... Ystävällinen ja iloinen  nelikymppinen nainen otti minut vastaan ja elekielellä näytin, että haluaisin värin ja leikkauksen ja pääsinkin saman tien tuoliin. Kampaaja puki minulle aamutakin tyylisen vaatteen (oli vähän liian pieni), hartioille pyyhkeen ja pyyhkeen päälle vielä pienen muovikapan. Sen enempää toiveitani kyselemättä hän lähti sekoittamaan väriainetta. Vähän olin huolissani tulevasta hiusten väristä, mutta ei kai sillä ole niin väliä täällä vieraassa maassa. Väriä laittaessaan kampaaja vilkuili samalla televisiota ja pientä small talkia saimme aikaiseksi elekielellä ja minun alle kymmenen sanan korean sanavarastollani. Siinä värin imeytymistä odotellessani sain myös kupin kahvia. Sitten kampaaja pyysi minua siirtymään kanssaan jonnekin "varaston" uumeniin ja sieltä löytyikin pesutuoli, johon olin pituudeltani taas vähän liian isokokoinen. Vähän oli räväkämpi pesutyyli kuin mihin olen tottunut Suomessa, mutta hyvin selvisin siitäkin. Sen jälkeen hiukset leikattiin ja kuivattiin ja TADAM! minulla oli vähän punertavat, korealaiseen lyhythiuksisen ihmisen tyyliin etuhiukset taaksepäin föönattu kampaus. 

Varmaan erilaisesta hiuslaadusta johtuen harmaa (🙈) juurikasvuni ei värjäytynyt joka paikasta ihan kunnolla ja väri jäi vähän enemmän punaiseksi kuin muualta. Maksoin koko käynnistä 60 000 wonia, joka on alle 50 euroa. Periaatteessa Koreassa käy joka paikassa pankkikortti ja niin myös tässä kampaamossakin - siis periaatteessa. Jostain syystä ainakaan minun ja mieheni MasterCard-kortit eivät toimi kaikkialla ja tuntuvat aiheuttava hämmennystä, joten meillä on aina varmuuden vuoksi myös käteistä mukanamme. Setelirahojani vilautin nytkin, kun vaikutti siltä, että kortin kanssa oli taas kerran ongelmia.

Hiusten väriin olen tyytyväinen ja leikkaukseenkin pääosin. Hiukset on föönattu vähän eri malliin kuin olen tottunut, joten leikkauksen "hyvyys" selviää sitten ensimmäisen pesun jälkeen. Oli kuitenkin ystävällinen ja iloinen asiakaskokemus. Ja hyvin asiat selviää nähtävästi ilman kielitaitoakin, joten taidan opiskella koreaa ihan turhaan 😅

 

Kommentit

Lähetä kommentti